Käytiin tänään tyttöjen kanssa mätsärissä koneen kentällä.  Suvi lähti mukaan handlaamaan toista, koska ajattelimme että kehät saattavat olla päällekäin. Hetken mietimme harrastuksen mielekkyyttä vesisateen rummuttaessa auton ikkunaan... Onneksi sade taukosi sopivasti juuri kehien alkaessa. Ilmeisesti sade kuitenkin verotti osallistujia, koska paikalla oli vain kolmisenkymmentä koirakkoa. Kehät olivat kuin olivatkin yhtäaikaa, joten Suvi esitti Klaaraa ja minä harjoittelin Ipanan esittämistä Hyvinkään näyttelyä simälläpitäen. Hieman Klare kyttäsi meidän tekemisiä, mutta hienosti Suvi hoiti tilanteen kotiin. Klaara sai punaisen nauhan niinkuin Freijankin omassa parissaan. Klare kiinnosti paikoitellen Äffää enemmän kuin minä, mutta hyvin lapsi esiintyi. Pöydällä ensin hieman pelotti (niinkuin tuomari Hannele Jokisillan pitkä takkikin) mutta antoi Freija lopulta näyttää hampaatkin. Liikkuminen oli välillä ryntäävää laukkaa, mutta saimme esille pätkät myös hyvää ravia. Freija siintyi hienosti myös punaisten kilpailuluokassa ja voitti koko pentuporukan! Vaihdoimme lennossa remmejä ja numeroita, ja esitin Klaren itse pienten punaisten kehässä. Yllätyksekseni Klare voitti pienet koirat ja niin aloimme pohtia kuinka esiinnymme Best In Show -kehässä. BIS-kehässä jännitys tiivistyi, ja vaihdoimme remmejäkin kertaalleen, koska Freija oli niin kovasti minun perääni, kun Klare meni ensimmäisenä. Suvi ja Klaara sijoittuivat seitsemän koirakon joukosta upeasti viidensiksi! Palkintona pokaali ja ruusuke,sekä kolme kiloa Acana koiranruokaa. Meitä alkoi Freijan kanssa hieman jänskättää. Ja uskomatonta mutta totta, Freija 4,5 kk ensimmäisessä Showssaan oli BIS! Joten kotiin toimme risteilyn kahdelle Tallinnaan, valtavan ruusukkeen sekä 12 kg Acanaa! Ei hassumpi päivä Freijalta ja Klaaralta! Päivän kruunasi Hallan ja Sonjan hieno nolla voitto agilityssä Tampereella! Onnea onnea vielä näinkin kasvattajalle!

903760.jpg

903761.jpg

903759.jpg

903758.jpg