Tänään kävi eläinlääkäri mökkikäynnillä ja kaikki pennut todettiin terveiksi ja reippaiksi. Samalla pojat saivat mikrosirun. Petrukselle koko toimitus oli aivan kamalaa! Vikisiä poika vikisi oikein sydämensä kyllyydestä. Reppana. Aatos ja Akusti etenkin olivat sitten ihan hiljaa ja seistä jököttivät. Aatokselta löytyi tässä vaiheessa vasta toinen palli, mutta Akustilta ja Petrukselta molemmat. Hieno homma! Enää muutama päivä ja pennut lentävät pesästä. Nyyyyh! Onneksi (?) Aatos jää sulostuttamaan meidän harmoonista elämää joksikin aikaa. Saaralle, Aatoksen tulevalla omistajalle, kiitokset pentujen hoidosta tällä viikolla! Kiva oli nähdä ja touhuta! Ja muista hommata se peli! 

Pantaa ovat pennut harjoitelleet jonkin verran, eikä se tunnu juuri häiritsevän edes Petua. Pihalla ollaan ulkoiltu myös muualla kuin omassa aitauksessa -eipä tunnu poikia juuri pelottavan ulkomaailma. Sinne vaan metsään tutkimusmatkoille pojat yksinkin menevät. Klaara (ja vähän Nikkekin) ovat saaneet harjoitella nyt muutamana päivänä taas agilityn keppejä ja aitaa. Klaara on vaan NIIN nopea että minä hitaana ja kankeana tauon jälkeen olen hiukka hukassa. Kaipa se tästä omakin reagointi nopeutuu!?! Illalla sitten taas pentujen ja isojen manikyyrit. Nyt töissä vielä muutamia tunteja ja ajo mökille. On toi ilmastointi autossa vaan mukava näillä keleillä!

Niih ja näyttelysuunnitelmista sen verran, että erkkari jää varmaan väliin kun Klaara on siinä vaiheessa varmasti kalju imetyksen jäljiltä. Seuraava koitos sitten Eckerössä. Mennään taas hulvattoman hauskassa porukassa lauma koiria mukana. Mukavaa ollut jo kahtena vuonna, vaikka joka matkalla jotain sattuukin. Jos vaikka tällä kertaa kaikki menis putkeen! (etenkin agilitykisassa koiruut oikeessa kohti...) Kuvia päivittelen varmaan illalla.  Muutama kuva vain -nyt ei kart kaikkiaan jaksa. Pakko syöttää koirat ja mennä nukkumaan!

123173.jpg

123172.jpg