ja samalla vähän näyttelytreeniäkin Freijalle :)

Otin tunnille noita voittaja- ja mestariluokan kylttejäkin, niin saatiin käyttää sekä koirien että omia aivoja :) Vuorossa oli perusjuttujen lisäksi peruutusta, valkovuokkoa ja pyörähdystä ja houkutusta. Kivaa oli ja Riemu toimi melko mukavasti, myös irti. Ainoo vaan että namia käytin vähän turhan paljon varmistuksena.

Riemun jälkeen otin Freijan halliin ja hää pääs pöydälle pällistelemään. Oppilaat ja hallinpitäjä auttoivat ja lääppivä Äffärän moneen kertaan, kiitos! Itse pöydällä olo oli jo niiin mukvaa että Freikku alkoi jo hyppimään pöytää vasten :) Ja lääpinnätkin ok! Toki se vähän meni surkeaksi, mutta ei koettanut karata ja seisoi kaikilla neljälllä lajalla :) Jee.

Huomenna taas rally-treenailemaan (ja samalla näyttelytreeniä :D) ja sunnuntaina mätsäriin. Keskiviikkonakin olisi mätsäri, joten eiköhän me saada jonkin verran harjoiteltua vielä ennen Lahden näyttelyä. Freijalla onkin eka näyttely 1,5 vuoteen! Ans kattoo kuin likan käy :)