Sunnuntaina 22.1.2012 lähdettiin aamuvarhaisella agiliitämään Hyvinläälle. Riemu kisaa meidän opettajan Kirsin kanssa, kun mä olen nössö :D Kirsi haki mut ja Riemun punaisessa loimessa kyytiin ja sitten mentiin :) Kisakirja oli ostettu ja täytetty jo etukäteen, mutta kisapaikalla piti olla ajoissa jotta tuomari ehti vielä varmentaa sen. Riemu oli tietty maxikokoinen ja mikrosirukin löytyi oikealla numerolla.

Esteet oli "vaan" 55 cm korkeudella ja viime hetkellä harjoiteltua pituutta ei radalla ollut lainkaan. Riemu oli aavistuksen epävarma ja siitä johtuen (?) tavanomaista hitaampi etenkin ekalla radalla, mutta tosi hienosti ohjattavissa. Yhtään ei käynyt moikkaamassa tuomaria tai muita ratahenkilöitä! Jee. Tuloksena yksi rimanpudotus ja 4.sija. Välissä oli reilu tunti odottelua, meillä ei ollut häkkiä matkassa, joten Riepale lötkötteli ja leikki palkintolelulla siinä kehän laidalla meidän kanssa. Kovasti paljon likka sai positiivista huomiota :) Toinen rata meni jo ehkä vähän rennommin, mutta siinä uusi keinu teki kepposet. Se keikkasi vähän nopeammin kuin kotikeinu ja kun oli vielä aavistusken liukas pinta niin lentokeinuhan siitä tuli. Muutaman sekunin harkinnan jälkeen matka jatkui ilman keinuharkkaa :) Rata eteni hienosti kunnes a:n kotaktilla Riepale jäi vissiin odottamaan palkkaa :D Ja siitä tuli sitten kielto putkelle kun hää haiteli karvatuppoa mitä kai luuli sitten namiksi.. Höntti! Muuten puhtaasti yliajalla kylläkin kaiken miettimisen jälkeen. Sijotus kuitenkin 6. Kovin tyytyväisinä jäimme vielä katsomaan kakkosten kisoja hetkeksi ennen kotimatkaa. On se vaan taitava :D