Vaihdoimme blogia ja tästä lähtien tekosemme päivittyvät tänne vuodatukseen. Olemme göötit Fennican Nicce Nicodemus (Nikke) ja Konnunkodon Cerridwen (Klaara) sekä tällä hetkellä myös Klaaran kolme sööttiä kahden viikon ikäistä pentua -Akusti, Armas ja Aatos.  Tapahtumien kirjaajana toimin minä, Reeta, Hongiston uusi emäntä ja ahkera valokuvaaja ja ikuinen hevostyttö.

Tässä uusi kuva lapsista, ikää siis kaksi viikkoa. Kuten huomaatte yksi herrosta puuttuu.  Huomenna lisään sitten kunnon yhteiskuvan koko mukavasta herralaumasta! Pentulaatikon reunalle menee uskomattoman paljon aikaa, vaikka pennut ei vielä tee sen kummemin mitään muuta kun näytä söötiltä! Ja syödä maiskuttavat. Ja nukkuvat söpösti selällään. Ja ryömivät ja vähän leikkivätkin... Aika kuluu huomaamatta niin että kaikki muut hommat jää tekemättä. Ei kertakaikkiaan ehdi, kun norkoaa siinä tuijottamassa lapsosia. Tiistaista lähtien olenkin ollut töissä  (paitsi perjantaina alkaa taas loma. Jipii!), mutta pennut ja Klaara ovat pärjänneet hienosti kun Saara on päässyt päivällä tsekkaamaan että kaikki saavat syödäkseen ja Klare pisulle. Kiitokset Saara! Melkein pystyy keskittymään töihinkin nämä muutamat päivät...

Nyt on pentujen kanssa jo touhuttu kaikennäköistä. Kynnet leikattu ja ensimmäinen matolääke annettu! Tästä se lähtee. Kohto jo vipelletään ympäri asuntoa (ja mökkiä ja piha-aitautsta)!

Lauantaina olisi tarkoitus sitten käydä messukeskuksesa katsomassa Euroopan Voittaja -näyttelyä. Mukana ei tällä kertaa sattuneesta syystä olla, mutta täyty mennä vähän shoppailemaan ja kannustamaan tuttuja koiria! Kiva mennä kyllä vähän ihmistenilmoillekin välillä pentujen ääreltä, vaik ne ihania onkin. Nikke on edelleen maamolassa hoidossa. Se on päässyt monta kertaa mökille ja ottanut talviturkinkin pois jo muutamaankin kertaan, uimaripoika kun on! No, kohta vihdoin taas nähdään. Nikke tulee meidän mukana sitten mökille, kun siirrymme pentujen kanssa maaseudun rauhaan ja ulkoiluihin. Siinä on sitten vipinää ja vilskettä. Saa nähdä kuinka Klaara suhtautuu Nikkeen, ja Nikke pentuihin. Ja päästääkö Klaara Nikkeä pentuja leikittämäänkään. Toivottavasti! 98734.jpg