Tähän väliin lyhyt selostus agilitytreenistä. Illalla jatkuu vielä Norjan matkakertomus ja kuvitus.. Muutamat kivat pokaali- ja maisemakuvat vielä laittamatta ja tapahtumia kertomatta. 
 
Oltiin siis eilen Konnunkotolaisten agilitytreeneissä ja kivaa oli. Ensin treenattiin lasten kanssa (tai minkä lasten, penikathan täyttävät vuoden lauantaina!).  Aluksi jokainen meni omaan nurkkaan treenaamaan esteen ylitystä. Heitimme namin esteen toiselle puolelle ja sanoimme vihjesanan (meillä aita). Hienosti meni! Äffä tajusi aika pian mikä on homman nimi ja aloimmekin tekemään vauhtihyppyjä. Freijan keskittyminen hajoaa jos treeni a) on liian hidastempoista b) jatkuu liian pitkään samaa toistoa, joten teimme kuuden sarjaa (esteen yli molempiin suuntiin) ja sen jälkeen palkkasin repimisleikillä. Tuntui toimivan. Aitahyppelön jälkeen harjoittelimme putkea. Hitsin pelottava paikka! Sain ryömiä (voi miksi tästä ei otettu kuvaa?) putkeen kokonaan Freijaa vastaan, kunnes hää uskalsi ottaa ensimmäiset askeleet. Kun alkuun pääsi Äffä uskalsi liikkua putkessa hyvin. Ekalla tunnilla harjoittelimme myös keppejä peruuttaen (siis ohjaaja :o)). Meni aika hyvin. Freija on melkoisen nopea tuossakin. Kaiken päätteeksi otimme vielä muutaman yksittäis esteen uudeelleen + putken. Nyt Freija meni putkeen jo ihan vapaaehtoisesti. Kivaa!
 
Pentujen jälkeen oli aikuisten vuoro. Minä otin Klaaran kanssa vain pari vauhdikasta hyppyä mielenvirkistyksesti + puomin, ensi viikolla kun matkaväsymyksestä on päästy, tehtäneen sitten enemmän senkin kanssa.
 
Kaiken treenailun lopuksi päästettiin koirat juoksemaan koirapuistoon. Vähän niillä oli kivaa! Ja Klaarakin käyttäytyi oikein sivistyenesti vaikka puisto oli pullollaan isoja pelottavia koiria. Kivaa oli! Kiitokset Hallalle ja treenikavereille. Ensi viikolla si uudestaan!