Torstaina oli Riemulla tohupäivä. Töiden jälkeen lenkitin aikuiset (äiti tosin oli kaikkien kanssa jo ollut, kun lomailee, ja viihdyttänyt niitä pihalla koko päivän, paitsi Riemua joka käy välillä nukkumassa päikkärit) ja sitten ajelin Lahteen treffaamaan taas Sissiä. Tällä kertaa oli vuorossa sisätreffit perinteisen metsälenkin sijaan. Ja sisällä leikin lisäksi katsoa mitä mieltä Riemu on kissoista ja rappukäytävästä (vaikka Saaran luona rappukäytävässä on ollutkin). Kissoja ei Riemu ensin edes huomannut :D Oli niin kiire painia Sissin kanssa, että ei moista edes ehtinyt tajuta. Nenäkään ei käynyt siihen tahtiin että olisi kissoja talossa! Vessassa sitten olivat nenätysten ja Riemu perääntyi, sitten uteliaana uudestaan katsomaan kissaa ja takaisin leikkimään Sissin kanssa. Pari tälläistä nenätystä ja sitten kissan bongaaminen pöydältä. Hih. Silloin piti haukahtaa häntä heiluen. Ja juuri ennen lähtöä Riemu olisi tahtonut leikkiä kissan kanssa ja mentiin kiipeilytelinettä ympäri muutama kierros, ei mitenkään varsinaisesti jahdaten kylläkään. Kiva. Mennään vielä uudestaan joku päivä. Kiva kun on sisäkissallisia kavereita  :o) Rappukäytäväkään ei itsessään ollut jännitäävä, mutta "rako"portaat jänskätti. Muutama rappunen mentiin, mutta vielä ei ihan ymmärtänyt ideaa. Pitää treenailla sitäkin.

Treffien jälkeen ex-tempore Jokimaalle iltaraveihin katsomaan muutama lähtö. Kivaa oli auringossa olla nurtsilla. Riemu katseli hevosia pääkallellaan ja kuulutuksista ei välittänyt tuon taivaallista! Kivaa!