Freija ja Klaara ovat juokuissaan (ja Riemullakin alkamaisillaan, epäilen), joten Riemu saa nyt kaikki meidän treeniajat hallilta käyttöönsä. Hallitreenien (aavistus agilityä, lähinnä putkia ja ohjausta siivekkeiden läpi sekä rally-tokoa) lisäksi Riemun kanssa ollaan koetettu kahdestaan käydä jossain heittelemässä/etsimässä dameja. Pihalla jos damitreenataan niin meinaa mennä lapsikoiralla leikiksi paljon helpommin kun ns.vieraassa paikassa. Varmaan kun pihalla leikitään ja ollaan "pois hallinnasta" muuten niin ei oikein tuo treenimoodi mene päälle meille kummallekaan. Minä lähetän epäselvästi ja en vaadi samanlaista tarkkuutta ihan perusasennosta lähtien.

Eilen alkoi aamuutreenien lisäksi iltatreenit Orimattilassa. Saatiin kasaan mukava porukka rally-tokoilusta kiinnostuneita koirakoita ja nyt on halli vuokrattu kerta viikkoon huhtikuun loppuun saakka. Jee. Pääsee G-tytötkin puolilämpimään halliin harjoittelemaan! Eilen oli Riemu vuorossa ja tehtiin rata muutamaan kertaan, meni oikeastaan tosi hyvin! Ratana oli (muistakaseni) 360 vasemalle, oikealle, 270 oikealle, istu-kierrä koira, pujottelu, 270 vasemmalle, oikealle, vasemmalle, koira eteen vasemmalta sivulle, 360 oikealle, istu-maahan. Radan lisäksi Riemu harjoitteli vieraalla ihmisellä olemista kun neuvoin muita. Ja lopulta keksin paikan mihin Riemun saa sidottua kiinni ja vein sen siihen. Tosi hyvä harjoitus ja sekin meni yllättävän hiljaisesti. Pari narinaa kuulin, mutta muuten hää istui/makasi kaikessa rauhassa vaikka minä liikuin ympäri kenttää samoin kuin 8 muuta koiraa! Jee.

Ennen näitä treenejä oltiin aamupäivällä uimarannanlenkillä. Koirat sai peuhata ja loppuun (oltiin autolla kun olin käynyt ajelemassa ja katsastamassa mahdollisia nome-treenipaikkoja) muutama nouto. Parkkiksella sujui tosi tosi hyvin. Hienot palautukset jalkoihin tai käteen. Ehkä 4-5 heittoa ja pari sellaista että jätin Riemun istumaan ja vein damin. Ensin lumivallin eteen ja toisella kerralla heitin sen vallin yli. Riemu odotti molemmilla kerroilla hienosti (alahuuli väpättäen) damin vientiä ja haki damit vauhdilla ja palautukset tuli myös hineosti. Ääreist tyytyväinen päivä!