Lisätty kuva kaljusta masusta. Sitä vähän ajeltiin...Aatosta vähän nolottaa niinkuin ilmeestä näkyy näytellä sitä, mutta pakko pistää koko kansan nähtäväksi.

Aatos vietti eilisen päivän eläinsairaalassa tutkimuksissa. Uudet tilat on kyllä melkoisen mukavat, mutta pienenä miinuksena lasiseinä (joka tietty antaa avaruutta) potilastiloihin johtavaan käytävään odotushuoneesta. Ei ole kivaa katsottavaa, kun muutenkin on murheellinen ja mietteliäs koiranvoinnista ja tutkimuksista, että näkee sitten koiran hyppäävän lasiseinää vasten ja ulisevan samalla kun kandi kiskoo sitä täysillä toiseen suuntaan...

Aatokselta löytyi tällä kertaa molemmat munuaiset, mutta ovat muodoltaan vääränmalliset ja vähän normaalia pienemmät, lisäksi verenpaine oli vähän koholla. Jatkamme edelleen ruokavaliolla ja lisäksi saatiin kokeeksi verenpainelääkitys, joka pitää mennä tarkistamaan parin viikon kuluttua. Verikokeet otetaan aina silloin tällöin, jotta tiedämme missä mennään. Nyt arvot oli ruokavaliolla laskeneet huomattavasti, joten sinänsä positiivisella mielellä olemme. Aatu sai lisäksi kehuja reippaudesta ja hyvästä kunnosta. Koska munuaiset oli niin omituiset näöltään, haluaisi eläinlääkärit ottaa niistä koepalat. Nukutus on kuitenkin kova riski Aatoksen munuaisille, joten päädyimme siihen että sitten joskus (toivottavasti piiiiitkän ajan kuluttua) kun Aatusta aika jättää tutkitaan munuaiset kunnolla mahdollisten perinnöllisten sairauksien poissulkemiseksi. Tällä hetkellä kuitenkin epäillään synnynnäistä vikaa, kehityshäiriötä.

Loppuun vielä vielä iloisempia uutisia: Petrus on aloittanut talvitauon jälkeen hakutreenit ja se on ihan haka niissä :-D Kivaa!

483404.jpg