Eilen oli omat synttärit ja sen kunniaksi piti toissa iltana tehdä Saaran kanssa lumiukko Kumpulassa iltalenkillä. Tuli Tosi Hieno, vaikka koirat yrittivät sabotoida rakennusurakkaa koko ajan. Lumiukon lisäksi kasteltiin vaatteemme tekemällä lumienkeleitä. Sairaan hauskaa. Tosin eilen illalla sade oli jo sulattunat lumiukon (pieni kasa jäljellä) ja enkeliäkään ei näkyny. Hö.

Aatoksella oli keksiviikkona verikoe ja lääkäri, ja saatiinkin kivasti uusia neuvoja ja seurattavia asioita. Verikokeen tulokset saadaan vasta maanantaina, mutta tämä lääkäri oli varsin positiivisella tavalla yllättänyt Aatoksen edellisistä arvoista, joten päivä/viikko/kuukausi mahdollisesti jopa vuosi kerrallaan mennään etiäpäin. Saatiin vihdoinkin "Omalääkäri", joten aina mennessä tuntee Aatoksen ja meidät niin on paljon mukavampi.

Freija menee sitten maanantaina kanssa verikokeeseen, mutta häneltä otetaan vain rabieksen vasta-aineet. Toivottavasti ovat nousseet! Päästään sitten reissuihin senkin kanssa :o)  Nyt onkin tehotreenit seisomisen kanssa, niinko esiintymisen muutenkin, menossa, kun olemme ilmoittautuneet Turkuun viimeistä kertaa pentuluokkaan (Klaarakin pääsee matkaan kun Turussa on aina mennyt niin hienosti) ja Parkanoon (Klaara pääsee sinnekin, josko saataisiin Konnunkotolaisten kasvattiryhmä näytille!) sitten ekaa kertaa junnuihin. Jänskää!

Sunnuntaina me mennäänkin Mummulle viettämään synttäreitä, meitä on kolme kaurista (mummu, tätini ja minä) tässä tammikuun puolenvälin tienoilla, joten on triplajuhlat tulossa :o)