Tänäkin aamuna (eilen myös mutta Alppilassa) lenkkeiltiin Maamon ja Niksun kanssa. Nyt ajettiin loistavassa aamuauringossa Sotunkiin. Kerrassaan mainio ilma taas ulkoilla! Freija ja Nikke veti ihan omaa kivaa ja hepulia, johon Klarekin yhtyi muutaman kerran. Harmitus oli aikas kova, kun ei ollut kameraa mukana. Hieno hankikanto pellolla ja kerrankin aurinkokin olisi paistanut oikeasta suuntaa kuvausta ajatellen. Koirat tietty oikein kiusallaan juoksivat siinä hangen päällä edestakas monta kertaa, oikein liisivät. Höh. Mut pääasia tietty et heil oli hauskaa. Ihmisetkin saivat kunnon kiipeilyt ja lenkit, joten kaikin puolin onnistunut lenkki. Ulkoilun jälkeen käväsin gööttiyhdistyksen vuosikokouksessa ja sieltä suoraan si rally-tokoilemaan. Meillä oli "ruotsinkisaporukan" kanssa ulkotreenit Kumpulan maauimalan parkkiksella. Tuli tarpeeseen Nauru. Koirat oli hiukka ihmeissään uudesta alustasta, metsän hajuista, asfaltin hajusta, ohimenevistä ihmisistä yms. Parannusta tapahtu kyllä loppuakohden ja pätkittäin meni suorastaan hyvin. Jee. Harjoitusta kyllä kaivataan vielä ennen kisaa ja rut-kas-ti! Halla kävi nappasemassa meistä muutaman treenikuvan, katsotaan jos saisin jonkun lisättyä tännekin jossain vaiheessa. Lisäksi Marianne (hirvee oikosulku, oothan sä Marianne?) kuvasi meidän vikan (tai tokavikan) radan kameralla videolle. Vähän siistii. Yritän saada senkin esille jonnekin jossain vaiheessa. Näkee si kunnolla mitä kaikkea säätää väärin. Klaarakin pääsi kokeilemaan rataa ja voi elämä että se on hassu Kieli ulkona! Kamalan täynnä tarmoa ja intoa. Mutta aah, niin vähän taitoa Cool. Seuraamiset meni sikahienosti, mutta muut liikkeet (etenkin takaakierrot ja eteen istumiset) oli täyttä hepreaa... Mutta hauskaa meil oli ja sehän on rallyssa pääasia. Pari kertaa meni kyllä hermot ku Äffärä meinas keksiä että autosta voi hypätä pois kun luukkua ollaan laittamassa kiinni! Argh. Taisi kyllä viesti mennä perille, joten ihan positiivinen treeni kaikinpuolin. Meitä oli mukavasti paikallakin, kaikki kahdeksan Ruotsiin lähtijää! Ens viikolla si uudet ulkotreenit normitreenien lisäksi.