Olipa mielettömän hieno rajuilma eilen! Koko päivä sadetta (jee, sienet kasvavat ne kasvavat!) ja monen tunnin kestävä ukkonen vielä siihen päälle. Koko taivas välähteli ja välillä ukkonen oli niin kohdillaan että kerrostalon seinät ja ikkunat vain tärisivät. Hienoa! Koirat pahimmilla ryminöillä nostivat päätään Kuka kehtaa häiritä meidän päiväunia?! -tyyliin, mutta muuten ei reagointia. Kiva homma. Ei edes ulkona lenkillä vaikka oli jo pimeää ja salamat vain välkkyivät ja jyrähteli ihan kohdilla. Siinä vaiheessa alko kyllä jo itseäni hirvittämään...

Pitkästä aikaa nähtii Pia ja Venka ja Kaisa. Tehtiin pieni vesisadelenkki (jonka aikana Aatoskin alkoi tajuamaan että vesisateesta huolimatta ulkona on ihan kivaa) ja sit mentiin niille kylään teelle. Kiva oli treffata, kun nykyään nähdään niin harvoin. Muuten päivä menikin (huonoja) tv-ohjelmia katsellen ja sateen ropinaa kuunnellen koirat kainalossa. Ihanaa! Aatoksella piti olla vähän treeniä, mutta peiton alla unohntui sekin.. Ehkä sitten tänään töiden päälle.