Ei mennyt eilinen ostosreissu ihan Ikeaan ihan putkeen... Halusin valkoisen/kirkkaan tähtilamppuvaloverhon ja pari säilytyslaatikkoa. No, laatikot löytyi heti ja joitain valojakin, ei vain oikeita. Kierrettyäni Ikean kaksi kertaa ympäri (Joo, ei kai asiaa nyt voi kysyä henkilökunnalta :D) totesin, ja kysinkin, että juuri ne ovat loppu. Kaikenmaailman hirtettyhä houlupukkeja olisi saanut kyllä roikkumaan valoissa, mutta ne ei oikein innostaneet. No, siinä mielentilassa, raivon partaalla, päätin käydä vieressä kodin Anttilassa. Sieltähän löytyi aika pian iso kasa erilaisia valoja, mutta ei juuri sellaisia. Olin kuitenkin päättänyt että valothan otetaan nyt, niin nehän otettiin. Ensimmäiset missä valkoinen johto ja sellainen verkko malliltaan. Kassalla ensimmäinen järkytys -hinta oli 34 euroa koska lamput Led-lamppuja. Mutta takaisinhan ei voi viedä koska lamput oli saatava ja koiruut odottivat autossa jo aika kypsinä. Seuraava järkytys olikin sitten vuorossa ikkunaan asettelun jälkeen. Lamput ovat SINISIÄ. Joo, kirkkaita sinisiä led-lamppuja sellainen määrä ikkunassa, että varmaan koko Koskelantie loistaa sinisenä! Sisälle ne on yllättävän kivoja. Tosi talvinen valaistus, mutta se loisto ulospäin! Huokaus.

Töiden jälkeen ennen tätä Ikea reissua koirat pääsivät metsään juoksemaan. Voi sitä riemua! Aatos roikkuu Klaaran hännässä  ja molemmat juoksevat täpöä pitkin poikin metsikköä. Ja hiensoti Aatos vielä tulee luokse huudettaessa, ainakin jos ei ihan megamielenkiitoista ole muualla tarjolla... Ei ole vielä päästy tosi testiin kokeilemaan tottelevaisuutta. Katsotaan, jos pääsen ajoissa töistä ja ehditään valoisaan aikaan  lenkille, niin saisi pari uutta kuvaa napattua. Ja sitten lähdenkin äidin, tädin ja Taijan kanssa kohti Tukholmaa.