Johan oli suorastaan jännittävä viikonloppu mökillä! Sunnuntaina aamusta oli pari ohuiehkoa mäntyä katakaissut latvansa ja kun päästiin iltaan oli tontin reunus suorastaan sotatanner! :o Myöhään illalla kaatui vielä ihan pihalle pari puuta. Koiria ei uskaltanut pitää pihalla päivällä vapaana kun nää pösilöt, Freija etunenässä meni rytinää kohden haukkuen (ja uskalsi mennä katsomaan!) joten pelättiin tietty että jäävät alle. Onneksi oli jo kaksi vuorokautta ehityt viilettää pitkin pihapolkuja. Ollaan alkutalvesta asti tallattu polut niin ei tartte aina mennä umpihankeen ja juoksuleikitkin sujuu paremmin.

Lauantaina tehtiin lenkki jäällä hienossa säässä, ja sunnuntaina lumisateessa. Vielä ei oltu jäätietäkään aurattu moottorikelkalla, joten rämmittiin si polviamuöden hangessa muutama kilometri. Freija teki tietä Niksun kanssa aika reippaasti, välillä toki me ihmiset oltiin aurana. Klaara ei vaivautunut tekmeään kun muutaman oman loikan, muuten hän kulki meidän polkua pitkin. Se sallittakoon jos on tiine! :)

Tässä muutama kuva auringossa ja muuten ennen pihalta ja lauhtumisen jälkeen.