Käytiin Heurekan parkkipaikalla taas reenaamassa Ipanan kanssa -ensi lauantaina olisikin sitten tosi kyseessä Hyvinkäällä. Hui! Ensin käytiin hakemassa kyytiin Äiti ja Nikke ja sitten ajettiin Haltialan kautta Tikkurilaan. Haltialassa sai koirat juosta pahimmat höyryt poies -ja sitä intohan etenkin Niksulla ja Freijalla riitti! Klaara otti maltillisimmin, vaikka sen autossa odottelun takia pelloille menimmekin... Ehdimme viime hetkellä ilmoittautumaan -tarkoitus oli ilmoittaa Nikkekin, mutta kun ei ehditty automaatille sai Freija olla ainoa edustaja Klaaran odotellessa tosiaan autossa. Onneksi ei Niksua ilmoitettukaan, koska koiria oli val-ta-vas-ti! Johan siellä olisi mennyt koko päivä! Nyt olimme vain pentukehän. Saimme numeron 31, joten hetken jos toisenkin saimme odotella ennen omaa vuoroa. Odottelutreeni teki lapselle hyvää. Aluksi kaikki oli kamalan jännää. Valtava määrä kaikennäköisiä koiria ja ihmisiä. Oli sen verran jännää että louskutus oli enemmän sääntö kuin poikkeustila. Tilanne rauhoittui odotellessa ja Äffä pääsi tutustumaan bulldoggeihin, mäyriksiin, russeleihin, heeleriin, kääpiöpinsereihin, labradorinnoutajiin ja vaikka mihin muihin. Kivaa oli. Kehään saimme pariksi mäyräkoiran ja sheltin (vikassa parissa meitä olikin kolme). Sekä Freija että mäyris saivat punaisen nauhan ja Freija kommentin "Sulla on siinä erittäin lupaava, vahvaluustoinen penikka joka liikkuu erittäin hyvin!" Kivat kommentit siis. Freija esiintyikin hallitummin kuin viikko sitten. Pöytä oli edelleen vähän pelottava, mutta hampaat sai sentään katsottua siinä ihan nätisti. Punaisten jatkokehässä Freija sijoittui hienosti neljänneksi! Saatiin siis taas ruusuke ja ruokaa, kippo sekä pallo. Täytyy kuikuilla viikon mätsärit vielä josko olisi mahdollisuus treenata tuota pöytää vielä... Koirat sai päivänpäätteeksi vielä kynsihuollonkin, joten kovin aikaan saapia ollaan oltu. Nyt odottellaan Hallan & kumppaneiden raporttia Eckeröstä, jonne en tänä vuonna päässyt mukaan -ensi vuonna olisi taas pakko päästä! Eilen Sonja ja Halla olivat tehneet kaksi nollaa ja sijoittuneet 28 koirakon joukossa sijoille 2 ja 7. Ei hassummin.

925432.jpgVäsynyt pikku-rinsessa

925431.jpg